Koeajo: Mitsubishi L200, Double Cab 2,2 Di-D Intense AT

Kun ollaan täysin rehellisiä, halusin ottaa Mitsubishi L200:n koeajettavaksi sen takia, että pidin sen ulkonäöstä. Sen tasapainoinen ja nykyaikainen muotoilu puhutteli minua. Toisena merkittävänä syynä miksi halusin kokeilla sitä, oli se, että en ole tainnut koskaan ajaa rehellistä pick-up/lava-autoa. Amerikan suuntaan pokkaavat tietenkin ovat erimieltä äskeisestä lauseesta.
Halusin kuitenkin lähteä katsomaan kuinka pitkäikäisen autovalmistajan, lähes yhtä pitkäikäinen lava-automalli puhuttelee ihmistä, jonka automaailman yleissivistyksestä ammottaa lava-auton mentävä aukko.

---

---

Kun hain auton koeajolle Tampereen Delta-autosta, oli se helppo bongata koeautojen rivistä. Sen profiili ja luonteikas ilme kertoo auton olevan tosissaan ja valmiina lähtemään valloittamaan toinen toistaan haastavampia työmaita riippumatta siitä missä ne sitten sijaitsevatkaan.
Selväähän alkumetreiltä lähtien on, että tässä autossa ei ole kyse 46 000 euron hintalapulla mistään pilipali maasturista/lava-autosta, vaan kaikki ulkoisessa olemuksessa puhuu siitä, että nyt kyseessä on työporukan ”yksi jätkistä”. Tai ”likoista”.
Kyseessä ei ole mikään nykyaikaisesti ilmoitettu ”työauto-oletettu”, tämä on ihan todellinen työauto.
Koeajoautoon on alle laitettu Continental IceContact 2-renkaat (265/60 R18) Mitsun omille tyylikkäille alumiinivanteille. Nämä renkaat ovat selkeästi valittu autoon sen takia, että tämän tyyppistä työautoa miettivät, potentiaaliset asiakkaat eivät ole niitä, jotka suuntaavat stokkalle syyssateella ostamaan makupalettia hellivää Musanki-eläimen paksusuolen läpi kulkeneista kahvinpavuista tehtyä mokkaa. Ei. Tämän auton asiakasprofiilin kuuluvat ne ihmiset, jotka ovat pannukahvin vannoutuneita kuluttajia.
Ja mitä tymäkämpää, sen parempaa.Takaa, että vauhti pysyy päällä aamuvarhaisesta iltamyöhään.

---

---

Sen verran pitkä on aika siitä, kun olen viimeksi hypännyt sellaiseen autoon, että jakkaralle päästäkseen pitää tällaisen persjalkaisen käyttää astinlautaa. Hetki siinä menee, kun pitää oikein matemaattisia kaavoja mielessä piirrellä, jotta pääsee tulokseen siitä, että kumpi jalka hakee tukea astinlaudalta ensimmäisenä, jotta lähtöäni seuraavat automyyjät eivät saisi liian paljon naurettavaa kahvipöytänsä ääreen.
Auton ulkonäkö hieman hämää siinä mitä sisältä ensisilmäyksellä löytyy. Odotin melkoista teknologian ja kosketusnäyttöjen ilotulitusta. Auton hallinnan suunnittelussa on kuitenkin selkeästi tärkein linja ollut käytännöllisyydessä. Kaikki mitä tarvitset, on helposti havaittavissa ja saatavilla

---

---

Käsijarrun vieressä on valitsin, jotta pyörittämällä mm. valitaan tarve nelivedolle, vai riittääkö ihan vain takaveto.
Heti vierestä löytyy nappi, jolla autolle vielä kerrotaan, että ollaanko hiekalla, lumella, soralla vai mudassa.
Alamäkeä varten on autossa myös hidastin hillitsemään jyrkemmissä kohdissa.
Lukon valitsin ei ole myöskään kaukana, se löytyy heti sen napin vieressä, josta kytketään päälle ratin lämmitys.
Moni asia L200:n ohjaamossa huokuu jopa niitä vanhoja hyviä aikoja. Yksinkertaisempia aikoja.
Esimerkiksi avain. Se on muuten tässä autossa ihan oikea avain, ei mikään sähköinen avaimenperä.
Autossa on kuitenkin myös kosketusnäyttö, josta ohjataan mm. radion ja puhelimen käyttöä. Koeajoautoon on asetettu myös peruutuskamera, jonka tuottama kuva tulee näkyviin, kun automaattivaihteistosta kytketään peruutusvaihde päälle. Autosta löytyy kamerat myös edestä kuin sivuiltakin, joten 360 asteen katveavustus on saatavilla ahtaissa paikoissa. L200 on lyhyesti sanottuna rehti ja konstailematon auto, jonka DNA on vahvasti säädetty siihen, että se palvelee uskollisesti riippumatta siitä minkälainen työmaa, milloinkin on kyseessä. Nykypäivänä autojen sähköistäminen on aivan eri luokkaa kuin siinä Galant-mallissa, jota joskus 90-luvun alkupuolella pääsin ajamaan. Ja siinä sentään oli sähköikkunat!
Vaikkakin tämä auto varmasti sisältää paljon sellaista elektroniikkaa, jolla ohjataan niin eri vetotapojen kytkeytymistä päälle ja pois, kuin myös diesel moottorin ohjauksen tarvitsemia asioita, kaikesta silti huokuu, että tätä autoa ei ole suunniteltu tai rakennettu sillä ajatuksella, että sen saisi joka 40 kilometrin välein kahvilan parkkipaikalla piuhan päähän lataukseen. Tämä on työkalu. Rehti ja konstailematon sellainen.

---

• 

• 

• 

• 

---

Auton käsittely on helppoa ja kevyttä ja tuntuma tiehen on hyvä, sanoisinko jopa erinomainen. Joitakin asioita tällaisena (pääsääntöisesti) kaupunkiautoilijana kuitenkin kavahdan. Yhtenä on se, että auton takajousitus on hoidettu lehtijousilla. Aluksi tämä oli likimain kulttuurishokki, että näinkin ”vanhaa tekniikkaa” käytetään nykyaikaisessa autossa, mutta homma käy järkeen sen jälkeen, kun asian katsoo työn tekemisen kautta. Lehtijouset takaavat paremman kantavuuden ja todennäköisesti ovat hyvin paljon monipuolisemmat ja kestävämmät kun työmaat vaihtuvat ja kuljettavat tarvikkeet täyttävät tavaratilan. Perän painon lisääntyessä päästään nopeasti eroon myös siitä pompotuksesta ja kovuudesta, joka vaivaa autoa tyhjänä ajettaessa.
Toinen asia mikä osuu silmään, kirjaimellisesti, on taustapeilin asettelu tuulilasille. Se peittää näkyvyyttä jopa yllättävän paljon ja muodostaa siten eteen oikealle katvealuetta. En oikein ymmärrä miksi tällaiseen päätökseen on tehtaalla päädytty, voisin kuitenkin arvailla, että asiaan vaikuttaa melko loivassa kulmassa oleva tuulilasi.
Kun näistä asioista pääsee yli, on auto erittäin miellyttävä ohjastettava kaupungissakin.
Pääsääntöisesti sieltä näkee hyvin ulos, ja automaattivaihteisto vie autoa kaupunkinopeuksilla oikein hyvin valiten hyvän vääntöalueen ilman turhaa tempoilua.
Maantielle tullessa kuuloluuhuni osui kuitenkin auton melko kova käynti/ajo-ääni.
Sain asiaan selvyyden, kun avasin konepellin nähdäkseni, miten se on suunniteltu ja toteutettu. Nykyaikaiseksi yllätyksekseni moottoritila oli alaston. Kyllä, todella alaston.
Jo pidemmän aikaa muodissa ollut muovin yltiöpäinen käyttö moottoritilassa loistaa poissaolollaan. Muovia ei yksinkertaisesti juurikaan ole. Kaikkialle pääsee hyvin käsiksi ja esimerkiksi akun vaihtoa varten ei tarvitse ensiksi purkaa puolta moottoritilaa vallitsevasta muovista pois.
Väitän, että akku vaihtuu uuteen alle viidessä minuutissa, niin helposti se on saatavilla.

---

---

En voi korostaa tätä liikaa; Mitsubishi L200 on työkalu kovaan työntekoon ja kaikki mitä auto antaa kuljettajalleen noudattavat sitä samaa filosofiaa. Jos tämä auto osaisi kiroilla kuten kylän kovin timpuri konsanaan, uskoisin, että voimasanojen määrä työtä tehdessä ei ainakaan tuolle timpurille jäisi kakkoseksi. Hyvä ja kunnioittava sydän kummallakin on.
Käsissä nähtävissä töiden myötä parkkiintunut nahka.
Näin voisin kuvailla auton syvintä olemusta.
Auto on helppo ja nopea oppia. Se ei pidä sisällään mitään turhaa ja kaikesta näkee, että se on suunniteltu ottamaan vastaan niin tuiskut, tuiverrukset kuin pohjalevyyn asti upottavat metsätiet kevään korvalla. Tällä kokeilulla näen merkittävän paljon mahdollisuuksia auton hyödyntämisessä niin kaupungissa kuin maaseudullakin.
Uskonkin siis vakaasti, että sellainen ihminen, joka etsii työautoa, jossa on riittävästi viihtyvyyttä, ja kuitenkin monipuolisia mahdollisuuksia, on hänen hyvä tutustua Mitsubishi L200:n.

Kauramaitoa trendikkyyden takia lippittävien kannattaa siirtyä eteenpäin. Tämä auto ei ole teille.
Tällä autolla pidetään työmaat pyörimässä.

---

Tekniset tiedot:

Teknisten tietojen lähde

---

Koeajon mahdollisti: Delta Auto Tampere
Myyjän yhteystiedot: Eero Veikkola, 0509113046, eero.veikkola@delta.fi

---

Teksti ja kuvat (ellei muuta mainita):
Teemu Salonen, Kuljettaja.com

---

Työvaatteet työhön kuin työhön:

---