En se minä ollut.

Hämmästyttävän usein kuulin tuon lauseen toisen kuljettajan suusta, kun yrityksessä alettiin etsimään sitä henkilöä joka oli kolhinut jotakin autoista. Toki myönnän itsekin, että kenties inhottavimmat kokemukset työelämästäni liittyvät jotenkin oman syyllisyyden ääneen myöntämiseen.
Häpeä omasta hölmöilystä ei kuitenkaan saa lamauttaa tai annan oikeutta piiloitella tekimisiään.
Voit vain kuvitella kuinka huonosti työelämäni vuoden 1998 kesällä alkoi ratin ja penkin välissä, kun ensimmäisenä palkallisena työpäivänä ajoin kolarin johon olin syyllinen.
Valppaavaisuuteeni vaikutti se, että olin ensimmäistä kertaa yksin jakelulenkillä, kamala paine selviytyä työstä aikataulun mukaisesti yhdistettynä siihen tunteeseen, että vastaan nyt työni jäljestä ihan itse.
Kukaan ei ole auttamassa. Käsi kuitenkin pystyyn virheen merkiksi.
Tästä (ja muutamasta muustakin onnettomasta tapahtumasta) huolimatta sain työskennellä kyseisessä yrityksessä yli seitsemän vuotta.
Väitän, että tuon ajan mahdollisti se tosiasia, että olen aina ottanut vastuun työstäni.
Niin hyvinä, kuin tietenkin myös niinä hetkinä kun kaikki on mennyt rankasti vihkoon.

Tämä ajattelumaailma ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys kaikille ammattikuljettajille.
Juuri viime viikolla kuulin tarinan, jossa yrityksen omistaja kertoi, että videokameroista piti katsoa mitä pihassa oli tapahtunut ja kuka on syyllinen auton kolhiintumiseen.
Viimeiseen saakka ko. kuljettaja ei ollut myöntänyt tapahtunutta, ja vasta videoon vedottaessa oli myöntänyt asialla olevan totuuspohjaa. Näin ei saa toimia, ihan aikuisten oikeasti.
Kaikki jotka vähänkään ovat viettäneet aikaa kuljettamisen ja/tai logistiikan parissa ymmärtävät, että niillä kilometrimäärillä joilla jopa pienimmät yritykset toimivat, ovat onnettomuudet, vahingot ja kolarit väistämättömiä.
Tässä tullaan nopeasti siihen päätelmään, että kuljettajan vastuu, mitä pidemälle vuosittaisissa ajosuoritteissa mennään, kasvaa kokoajan. Lepoaikojen noudattaminen, liikennesääntöjen seuraaminen, tarkkaavaisuus autoa lastattaessa (ja jopa purettaessa), omista oikeuksista luopuminen ovat vain muutamia niitä asioita, joiden säntillinen toistaminen pitävät onnettomuus- ja vahinkoriskin kohtalaisena ja jopa hallittavina.
Koskaan onnettomuuden tai vahingon riski ei täysin poistu, mutta se kuitenkin pysyy aisoissa kun ajatukset ovat tehtävän tekemisessä eikä vaikkapa somettamisessa kesken ajon.
Tiedän, että kun saman viikon aikana puskee sitä samaa tylsää tietä jo kahdeksatta kertaa, voi se tuntua äärimmäisen puuduttavalta. Koettu on.
Tylsistyminen onkin varmasti yksi niistä taustalla vaikuttavista asioista, jotka lisäävät vahinkojen syntymistä.

Se, mitä on tapahtunut ennen kuin vahinko tapahtuu on yksi kokonaisuus, toinen asia on se kuinka vahingon seuraukset hoidetaan kuntoon. Kyse lopulta on luottamuksesta kuljettajan ja työnantajan välillä.
Tuota luottamusta, puolin ja toisin, mitataan aina pienemmän tai suuremman kriisin sattuessa kohdalle.
Jos kuljettaja, työtään tehdessään, tulee aiheuttaneeksi vahinkoa joko kalustolle tai peräti ihmisille, pitää suoraselkäisen ja vakavasti omaan ammattitaitoonsa asennoituvan kuljettajan heti ilmoittaa asiasta mahdollisimman selkeästi ja kattavasti.
Vaikka on selvää, että työnantajakin on ihminen tunteineen, ei hän voi kuitenkaan käydä kuljettajan silmille, varsinkaan jos asian kuntoon hoitaminen on heti laitettu vireille eikä sitä ole salailtu.
Tietenkin jos ko. kuljettaja aiheuttaa toiminnallaan toistuvasti vahinkoa, on syytä ottaa kaikki osapuolet saman pöydän ääreen miettimään kuinka asioiden kanssa edetään.
Näihin tilanteisiin saa työnantaja kuin kuljettakin apua omilta liitoiltaan.

Luottamuksen tasoa mitataan kuljettajien työnantajan suuntaan.
Eräs äärimmäisen hyvä esimies joskus sanoi, että ei ole kuljettajan syy, jos talo tekee asiakkaiden kanssa tappiollisia kuljetussopimuksia, eikä noiden huonojen kauppojen ongelmia voi kuljettajien palkkapussista korvata. Harmillisesti kuitenkin joudun toteamaan, että eräät kuljetusyrittäjät näkevät tämän asian toisin. Näissä yrityksissä yhteishenki ja yleinen luottamuksen taso on huono ja etuovella käyvä liikenne on todella vilkasta kun kuljettajia ja toimihenkilöitä tulee ja menee.
Rahaa palaa turhaan perehdyttämiseen ja maine menee ammattilaisten keskuudessa. Kello kaikuu.
Tärkeintä äskeisestä on kuitenkin ymmärtää, että myös yrityksien johtamisessa sattuu vahinkoja, ihmisiähän tässä kaikki ollaan.
Tärkeämpää kuitenkin on se, että kuinka nämä vahingot korjataan (ja korjataanko ne) kuntoon jotta yhteinen matka ja asiakkaiden palvelu voi jatkua eteenpäin. Kukin katsoo peiliin tarpeensa mukaisesti.

Se ollu jo viikon rikki

Palataanpa kuitenkin hieman taaksepäin ja käsitellään vahinkoa jossa auto on vahingoittunut.
Kun näin tapahtuu on tasan kaksi tapaa hoitaa asiaa eteenpäin;
a) Kertoa reippaasti mitä on tapahtunut ja ottaa asiassa vastuu.
b) Koettaa salata mitä on tapahtunut ja toivoa ettei kukaan huomaa.
Sanon omalla kokemuksellani, että vaihtoehto b on täysin käyttökelvoton. Jos kuitenkin kuljettaja päättää näin toimia, kaivaa hän itselleen niin syvää kuoppaa, että sieltä pois pääseminen vaikeutuu päivä päivältä enemmän ja enemmän. Valhe, joka tässä tapauksessa on maskeerattuna tietämättömyyteen, vain synnyttää uusia valheita ja pahentaa tilannetta.
Tämän lisäksi, riippuen kokonaisuudesta, saattaa kuljettaja aiheuttaa yritykselle käsittämättömiä ongelmia asiakkaiden suuntaan, kun yrittäjä (tai toimihenkilö) joutuu selittelemään miksi odotettu lähetys on ollut myöhässä tai peräti auton vahingoittumisen vuoksi tuhoutunut käyttökelvottomaksi.
Toki suurennan asiaa nyt hieman tarkoituksellisesti, teen sen kuitenkin sen takia, että sinä lukijana ymmärrät, että kuljettajan toimet ovat niin vastuullisia kuljetusyrityksen toiminnassa, että ne usein vaikuttavat myös asiakassuhteiden hoitamiseen, ylläpitämiseen ja jatkuvuuteen.
En väitä olevani mikään talouden ammattilainen, sen kuitenkin ymmärrän, että loppukädessä asiakkaat maksavat niin kuljettajien palkat kuin kuljetusyrityksen kulutkin. Ja mahdolliset voitot jos niitä jää jaettavaksi.

Vaihtoehto a on aina nopein tie pelastukseen.
Kun kuljettaja lähtee aktiivitsesti viestittämään mitä on tapahtunut, kuinka työtä voidaan tai ei voida jatkaa, ja mitä hänen mielestään kannattaisi nyt tehdä, ollaan jo hyvällä mallilla tilanteen hallinnan suhteen.
Tiedottaminen asiakkaille, auton hoitaminen korjattavaksi, ilmoitus vakuutusyhtiöön ja muut tarvittavat toimet antavat kaikkein tärkeimmän impullisin kuljettajalta työnantajalle, ja sieltä sitten asiakkaiden suuntaan. Tuota implussia kutsutaan luottamukseksi.
Auton korjaaminen aiheuttaa lähes aina seisontapäiviä jotka ovat suoraan menetystä yrityksen tuloksessa ja sitä kautta kuljettajien palkkojen maksamisen mahdollistamisessa. Vakuutukset toki korvaavat paljon, mutta mikä tuntuu monelta kuljettajalta unohtuvan, on se, että vakuutusmaksut vahinkojen lisääntyessä kasvavat. Vakuutusyhtiöt kun ovat yrityksiä joiden pitää toimia osakeyhtiölain ensimmäisen luvun, ja viidennen pykälän mukaisesti: ”Yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin.”
Tästä johtuen joidenkin kuljettajien suorittaman huutelun:
”Mulla ei ole penniäkään kiinni tässä firmassa!” -voi viimeistään nyt jättää roskikseen.
Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja se on hyvä muistaa.

Ainoa asia minkä voin tarjota lääkkeeksi vahinkojen torjunnassa ja piilottelun vähentämisessä pitkällä aikavälillä on kuljettajan työn arvostuksen nostamisen sille kuuluvalle tasolle. Tärkeimmässä asemassa tämän arvostuksen kasvattamisessa ovat vastuulliset kuljettajat jotka haluavat kehittyä työssään jatkuvasti ja tuottaa turvallista ja kannattavaa ammattiosaamista yrityksen tarpeeseen.
Tähän työhön pitää taas kuljetusyrityksen omistajien vastata omilla toimillaan.
On turhauttavaa olla samassa veneessä mukana jos kaikkien airot kolisevat ja menevät omaan tahtiinsa ja kippari ei ole ruorissa ohjaamassa. Parempi olisi, että tuota paattia ei olisi koskaan edes vesille laskettukaan.


Turvallisia kilometrejä ja vastuullisia valintoja!

#kuljettaja
#kuljettajacom