Elämäni vaikein auto.

Vuoden 2018 heinäkuun alku oli elämässäni merkittävä käännekohta. Isäni poistuttua ajasta ikuisuuteen, oli tultu siihen pisteeseen, että kaikki isovanhemmat ja vanhempani olivat kuolleet. Kuten eräässä mainoksessa sanottiin; elämä on.
Kaikkien aika tulee kohdalle, sitten kun tulee. Paljon ei jäänyt perintöä jaettavaksi, itse sain, tai ehkäpä pikemminkin jouduin ottamaan, isäni vanhan 1963 vuosimallin Audi (Auto union) 60:n.
Tai 72:n. Tai F103:n. Rehellisesti sanottuna en tunne Audien historiaa kovinkaan hyvin, sen kuitenkin voin sanoa ko. autosta, että minulla ei vielä tänäänkään ole selkeää ymmärrystä siitä millä mallinimellä tuota kulkinetta olisi pitänyt puhutella. Kaikki äsken mainitut numerot kun löytyivät joko rekisteriotteesta tai museoautorekisteriotteesta.
Pidän itseäni henkilönä, joka kohtuullisesti tunnistaa erilaisia autoja ja niiden malleja. Tämän auton kohdalla jouduin kuitenkin useamman kerran totetamaan kysyjälle, että hän saa valita näistä mallimerkinnöistä sen minkä kokee suuhunsa sopivaksi.

Mutta tarinaan. Isäni oli myös, jo pelkästään taksi-yrittäjänä kiinnostunut autoista, mutta tuo kiinnostus jatkui myös vapaa-ajalla. Pihaamme on komistanut niin alla oleva Dodge Kingsway, C3 Corvette, Jaguar XJ6, Mercedes-Benz SL (-82?), kuin Kanadassa tehdy Acadian. Muutamia mainitakseni.

Jotakin ironista siinä on, että niistä kaikista autoista joita meidän pihassa on ollut, minulle jäi, ainakin omasta mielestäni, se kaikkein rumin. Se on tietenkin selvää, että kauneus on aina katsojan silmässä. On kuitenkin todettava, että en todellakaan omaa samoja silmiä isäni kanssa ja omena on pudonnut reippaasti naapurin pihamaalle kun tulee puhe siitä mikä auto oli isäni mielestä kaunis ja mistä itse pidän.
Toki olimme joskus samaakin mieltä. Harvoin kuitenkin.
Tässä kohtaa voisi isäni sanoin todeta: makuasioista ei voi kiistellä, mutta huonoa makua voi aina moittia.
Juuri näin isä, juuri näin.

Tilanne nyt kuitenkin oli mitä oli. Audi 60/72/F103 oli nyt sitten minun nimissäni ja tiesin melko piakkoin, että aion siitä päästä eroon. Ajollisesti autossa ei ollut mitään vikaa ja se oli ikäisekseen hyvän ja erinomaisen välimaastossa. Moottorissa oli suurinpiirtein kaikki hevosvoimat tallessa, vaihdelaatikko toimi kuin unelma ja jopa aikaudenmukaiset jarrut pystyivät pysäyttämään auton silloin kun tarve oli. Jopa suurin piirtein siihen kohtaan mihin kuljettaja sen halusi pysähtyvän.
Minulla oli hyvin voimakas viha/rakkaussuhde tuohon autoon. Toisaalta sen silmiä hivelevä matta ruskeahko/beige väritys toi mieleen 1980-luvulla pitkien alushousujen kattava värivalikoima, taas toisaalta: kaikki ne hymyt ja peukut mitä tuolla autolla pystyi kaupungin kaduilta keräämään lämmittivät aina mieltä. Ehkä isäni kuului siihen porukkaan ihmiskunnasta jotka näkivät tämän auton todellisen kauneuden, ja minä taas siihen porukkaan jotka tunsivat silmissään sellaista tuskaa sitä katsoessaan, että sen voisi kuvailla vain, että silmiä olisi kutiteltu punahehkuisella hiilitangolla. Tiedä sitten.
Päätin kuitenkin yrittää myydä tuota autoa moneen eri otteeseen. Aluksi luonnollisesti katsoin netistä onko vastaavia Suomessa myynnissä jotta voisin määritellä autolle järkevän hinnan jossa niin ostaja kuin myyjäkin pystyvät vielä kauppojenkin jälkeen hymyilemään.
Suomessa sattui olemaan kaksi samanlaista auto myynnissä ja hintapyynnöt olivat muistaakseni n.7500 – 10 000 paikkeilla. Kymppitonnin auto oli selkeästi hyväkuntoinen joten tuollaisen summan pyytäminen olisi ollut yli autoni kuntoon nähden. Taas tuo reilun seitsemän tonnin auto oli huonokuntoisempi.
Oli aika helppoa laittaa kirkko keskelle kylää ja hinnoitella auto sen mukaan. Sitten vain odottamaan.
Ja sitä odottamista muuten sai tehdä. Muistutan tässä kohtaa, että eletään loppu kesää 2018 ja autosta ei tunnu kukaan olevan kiinnostunut. Yksi tarjous tuli, mutta koska se oli muistaakseni noin 5000 paikkeilla, tuntui tarjous lähinnä kettuilulta.
Kuukausia meni ja minusta tuntui että auto jää nyt käsiin. Lohdutin kuitenkin itseäni sillä, että kyseinen auto ei ole Corvette tai Camaro ja siitä syystä se liikkuu hitaammin kuin äsken mainitut. Varmasti olen oikeassa tuosta arviosta vielä tänä päivänäkin. Moni autoharrastaja sanoi samaa. Hintaa en kuitenkaan nähnyt ongelmana, se oli linjassa.

Uusinta yritys

2019 keväällä yritin uudelleen, auto nettiin myyntiin ja agressiivisesti odottamaan. Hinnan olin laskenut jonnekin 6000 euron paikkeille. Edelleen, tilanne säilyi samana. Kukaan ei tuntunut olevan kiinnostunut tästä hippiaikakauden Saksalaisesta tuotoksesta jossa rauhaa ja rakkautta sai lähinnä radio-aseman oikein valitsemalla. Muutenhan auto muotoilultaan muistutti lähinnä jaetun Saksan ankeudesta vaikka olikin rakennettu ”sillä paremmalla puolella”.
Kesä tuli ja meni, ja auto pysyi pihassa. Tuntui, monessa kohtaa siltä, että tämä on isäni viimeinen kettuilu minun suuntaan kun menin joskus moittimaan hänen käsitystään kauniista autosta. Eihän tätä nyt muuten selitä, että näinkin kauniista autosta ei ole kukaan kiinnostunut. Lapsieni äitikin alkoi jo hiiltymään ja sanoi, että minun pitäisi hukata auto ”parilla tonnilla kun sekin olisi kotiin päin”.
Monessa asiassa olen ollut hänen kanssaan erimieltä, tässä kuitenkaan en suostunut antamaan periksi. En halunnut, että pihaan tulee paikallinen Sulo Vilen ostamaan Juhanalle autoa, jotta nuorukainen voi sitten lähteä neitoja riiaamaan. Oikein Audilla.
Auto ei kuitenkaan monesta narustakaan vetämällä liikkunut pihasta mihinkään ja talvi oli taas ovella. Tuntui täysin käsittämättömältä, että aikas hyvässä kunnossa olevaa museoautoa joutuu näinkin kauan myymään. Lisäksi otsalohkoni syvimmissä, ja pimeimmissä onkaloissa olin jo alkanut miettimään auton pitämistä ja jonkin asteista muokkaamista. Madaltamista, tms. tyyppisiä asioita.
Audi (tai autoja harrastavat) puritanistit ovat tässä kohtaa ovat jo veistelemässä minulle ristiä jossa epäpuhtaita ajatuksiani kuljettava kroppani voitaisiin naulojen ja ohrantappurakruunun avulla ohjata oikeaan ja hyväksyttävään suuntaan mitä tulee siihen, kuinka museoautoa pitäisi käyttää tai ylläpitää.
Ääri-ajattelu pilaa aina kaiken. Pöh.

Vuosi oli taas vaihtunut, kevät 2020 oli jo pitkällä ja Audi taas myytävänä. Tällä kertaa olin päättänyt, että se lähtee pihasta melkeimpä hinnalla tai toisella. Yllättäen yhteydenottoja alkoi saapumaan ja näytti siltä, että nyt kala nykii. Ensimmäisenä Audeja harrastava kaveri Jyväskylästä otti yhteyttä ja oli kovin kiinnostunut. Olen aina ollut mielestäni hyvä kuuntelemaan asiakkaita ja toimimaan siten, että mahdollistan kaupan niin pitkälle kuin se suinkin vain on mahdollista. Sovin kaverin kanssa, että nakkaan auton trailerin päälle ja tulen puoleen väliin, eli Jämsään häntä vastaan. Puhelimessa kaikki kuullosti todella hyvältä. Olin lähettänyt hänelle kuvia ja videota autosta ja pyrkinyt vastaamaan kaikkiin kysymyksiin niin totuudenmukaisesti kuin vain pystyin. Kaikkea kun en tiennyt, oli joihinkin asioihin mahdotonta sanoa selkeää vastausta.
Tapaaminen oli sovittu ja lastasin auton kyytiin. Ja sanottakoot tässä kohtaa, että ihan ajamalla.
Saavuttuamme Jämsään auto peruutettiin trailerilta pois ja jäätiin odottamaan ostajaa saapuvan paikalle. Kaverin tultua paikalle, oli hänestä nähtävissä ja kuultavissa, että tämä olisi nyt sellainen auto mikä löytäisi arvoisensa harrastajan. Hyvä niin, arvostan sitä, että autosta nähtiin sen (silmässä oleva) kauneus ja sitä haluttiin vaalia.
Hetken autoa kierrettyään, tuli koeajon aika. Lähin ajelulle ostajan kanssa ja jo lähdöstä ilmeni ongelma. Auto ei suostunut käymään tyhjäkäyntiä sitten millään. Ajattelin, että ongelma poistuu kunhan kone hieman lämpiää. Vaan eipä poistunut. Koko koeajo oli tuskainen ja nykivä eikä Audi tuntunut piittaavan myyntihaluistani pätkääkään. Ostajakin perääntyi kaupoista hieman nyrpeänä, enkä tietenkään voi häntä siitä syyttää. Tähän päivään mennessä tarkoitukseni ei kuitenkaan missään nimessä ollut vedättää häntä mitenkään, auton ongelma tuli minulle yhtä suurena yllätyksenä kuin hänelle.
Auto saatiin jotenkin lastattua trailerille takaisin ja (lievästi ilmastuna) harmittava kotimatka Audin kanssa alkoi. Fraulein ei ollut uskoa kun soitin matkalta ja kerroin uutiset. No, en minäkään oikein uskonut mitä oli tapahtunut. Tosin asia oli helppo todeta katsomalla peruutuspeiliin ja todeta irvokkaan näköisen Audin tulevan trailerin päällä perässä mansea kohti. Ketutti. Paljon.

Auton tyhjäkäynti ongelma saatiin lopulta ratkaistua, vaikkakaan aivan selkeää vikaa ei löytynytkään. Tähän mennessä oli toinen ostaja ilmestynyt Oulusta. Hän tosin perui kiinnostuksensa kun kerroin, että mielestäni ei ole järkevää lähteä ajamaan Tampereelta Ouluun 57 vuotiaalla autolla. Oli siinä sitten tyhjäkäynti ongelmia tai ei. Olisi kait (pelkästään) myyjänä ollut järkevää sanoa, että tervetuloa hakemaan. En kuitenkaan kokenut, enkä kokisi tänäänkään, tätä järkevänä toimintatapana. Halusin tehdä kaikki asiat selväksi ostajalle, että vaikka auto olisi ns. timanttisessa kunnossa, on tuollainen 500 kilometriä melkoinen puristus tuon ikäiselle autolle. Ainakin autolle, joka oli tässä hintaluokassa. Tällä kertaa hieman yli 5000 eurossa.
Kaupanteko peruuntui ja auto jäi taas käsiin.

Takaisin eurooppaan

Eräänä iltana miettiessäni elämän tarkoitusta, ja erityisesti Audin tarkoitusta elämässäni, tulin siihen päätökseen, että myyn tulevana viikonloppuna Audin tavalla tai toisella. Niin kauan se oli nyt jopa riesana ollut.
Päätin, että lasken hintaa portaittain. Lähtöhinta oli muistaakseni 5100 euroa.
Perjantain hinta oli 4800€, lauantain hinta 4500€ ja sunnuntain hinta 4200€.
Ensimmäinen joltakin näiltä päivältä olkoon auton uusi onnellinen omistaja. Autonmyyntisivulla oli kuhinaa ja seurasin, että nyt taitaa kiinnostaa. Lauantaina puhelimeni soi useaan kertaan, numeron kuitenkin ollessa ulkomailta, en tohtinut vastata jo pelkästään sen takia, että tuolloin puhelinlaskuni maksoi silloinen työnantajani enkä halunnut joutua puhelinhuijauksen uhriksi.
Sen verran numero kuitenkin kiinnosti, että googletin sen vain huomatakseni, että numeron omisti vanhoja autoja myyvä yritys Hollannista. Edelleen hieman skeptisenä, päätin ottaa heihin yhteyttä sähköpostin kautta.
Katso ja hämmästy. Sähköpostiin vastattiin, ja kerrottiin, että auton myynti-ilmoitus oli noteerattu ja kauppojen tekemiseen olisi mielenkiintoa.
Vaihdoimme useaan otteeseen sähköpostiviestejä. Kerroin niin perusteellisesti auton kunnon kuin vain pystyin ja lisäsin mukaan videota jossa auto kierrettiin ja näytettiin niin hyvin kuin pystyin.
Muutaman päivän sisään siitä kun keskustelu alkoi, ilmoitti ostaja, että hän ottaa auton ja kysyi tilitietojani.
Kysyin ohjeet niin pankista rahan siirron puitteissa, kuin katsastuskonttorilta autoa koskevissa asioissa ja siitä kuinka pitää edetä. Tein kattavan kauppakirjan jossa ilmoitin monessa kohtaa ja äärimmäisen selkeästi, että en vastaa mistään vioista mitä autossa on, tai saattaa olla kunhan uusi omistaja sen myöhemmin saa.
Ostaja myös järjesti autolle kuljetuksen jonka hoiti Suomalainen kuljetusyhtiö. Oli aika erikoista huomata, että kaiken sen vääntämisen ja kääntämisen jälkeen mitä auto oli minulle tuottanut, oli sen todellinen ostaja itse niin aktiivinen, että kaikki sujui kuin tanssi.
Toki on selvää, että auto meni Hollantiin myytäväksi edelleen ja se on minulle ihan ok. Kauppaa kun käydään, on ymmärrettävä, että Audin ostaja halusi vielä itsekin tehdä muutaman euron voittoa tästä seikkailusta.
En ole sittemin kuullut ostajasta tai Audista mitään. Uskon kuitenkin, että ostaja tiesi mitä on hankkimassa ja luotti minun sanaani niin pitkälle kuin vain pystyi. Summana 4500€ euroa ei ollut ihan sellainen kuin itse olin alkujaan ajatellut, kuitenkin sellainen, että sillä voin sanoa auton liikahtaneen.

Summa summarum: Audi (Auto union F103) 60 on ollut taatusti elämäni vaikein auto. Toisaalta sen sympaattinen liikehdintä kesäisissä maaseudun maisemissa antoi minullekin erittäin muistorikkaan kokemuksen. Kuunnellessa tuota varmaa ja kovin vaatimatonta rivi nelosta samalla kun rattivaihteista laittoi isompaa pykälää silmään on tuulahdus sellaista aikakautta mitä harva nykyajan ihminen pääsee kokemaan. Nykyään autot ovat erittäin teknisiä, millimetrin osan tarkkuudella koottuju tuotteita joiden pohjimmaisen luonteen määrittelee markkinointitutkimukset ja ylihintaiset aivoriihi-yritykset. Siinä mielessä Audin ja minun tarina on yksillöinen ja hyvin voimakkaasti nostalginen. Se on tarina jossa kosketusnäytöllistä kännykkää tottunut käyttämään entinen nuori, sai mahdollisuuden sukeltaa aikakauteen jossa omat vanhemmat ovat eläneet nuoruuttaan ja kenties ihailleet värivalikoimiltaan suppeita länsi-autoja, mutta kuitenkin joutuneet ajamaan ison joen mukaan nimetyllä itä-autolla. Voisin jopa toivoa, että muutkin pääsisivät kokemaan vastaanvanlaisia autoja. Ehkäpä niiden mukanaan tuomat tuntemukset auttaisivat ymmärtämään nykyelämän vaivattomuutta muillakin osa-alueilla kuin vain autojen kohdalla.

Ihmisen elämään kuuluu kehittyä ja kehittää. Siksi jokaisella sukupolvella on sisäänkoodattu käsitys siitä, että oma nuoruus on aina ollut parempaa aikaa kuin elettävä nykyaika ja nykyajan nuoret eivät ymmärrä hyvän päälle mitään. Näin varmasti isänkin ajatteli kun Audin aikoinaan osti ja kohtalo sen minun ries.. onnekseni jätti.

Turvalisia kilometrejä ystävä hyvä, missä ikinä sitten kuljetkaan.